keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Save the ta-tas!

Aion yli huomenna pukeutua vaaleanpunaiseen neuleeseen. Minulla on siihen kaksi syytä. Ensinnäkin silloin on valtakunnallinen Pukeudu Pinkkiin-päivä, joka liittyy jokavuotiseen Syöpäsäätiön järjestämään Roosa nauha-kampanjaan. Lokakuussa kauppoihin ja katukuvaan ilmaantuu heleän vaaleanpunaisia rusetteja muistuttamaan naisia (ja miehiäkin) kuinka tärkeää on tutkia rintansa. Tarkoituksena ei ole pelotella ihmisiä, vaan herätellä ihmisiä siihen todellisuuteen, että vuosittain lähes 4200 naista sairastuu rintasyöpään. Toki suurin osa sairastuneista taitaa olla vanhuksia (tai "ikääntyneitä" niin kuin nykyään sanotaan..), mutta eivät nuoret mitenkään immuuneja sille ole. Eräs loistavasti kirjoitettu blogi kertoo juurikin siitä, miltä tuntuu sairastua rintasyöpään alle 30-vuotiaana tai kuten hän sitä itse kuvailee "The frustrating, life-altering, sheer bloody pain-in-the-arse inconvenience of getting breast cancer at 28."

Tarkoitukseni ei ollut paasata kaikkitietäväisesti, sillä enhän minulla henkilökohtaisesti ole minkäänlaista kokemusta tuosta sairaudesta. Mutta sen tiedän, että mitä aikaisemmin sen huomaa, sitä paremmat on mahdollisuudet parantua. Joten rakkaat upeat sisareni, pyydän teiltä vain tätä.. feel your boobies! :)

Ai niin, ja se toinen syy pukeutumiseeni on (tietenkin) oma syntymäpäiväni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti