maanantai 16. huhtikuuta 2012

Dancing Queen

Työyhteisöni osallistuu Kuntoa kansalle-kampanjaan, jossa on tavoitteena kävellä Helsingistä Ouluun. Emme siis oikeasti kävele sitä matkaa, vaan kävelemme sitä vastaavan pituisen matkan eli 650 km. Mittaamista varten olemme kukin saaneet omat askelmittarit, jonka lukemat päivitämme kampanjan nettisivuille. Kyseessä on siis (leikkimielinen) kilpailu, jossa kilpaillaan muita työyhteisojä varten. Parasta tässä on se, että muustakin liikunnasta saa kerrytettyä askeleita. Esim. puolen tunnin tanssimisesta saa 6000 askelta! Olen kerryttänyt varmaan kolmanneksen askeleistani tanssimalla (lue: riehumalla) kotonani. Mistä pääsenkin itse aiheeseen.

Tanssiminen on aivan mielettömän ihanaa. Se on minulle yksi henkireikä. Tanssimisesta tulee tosi hyvä mieli ja se voi pelastaa pahemmankin päivän. Kun masentaa tai suututtaa, on parasta laittaa hyvää musiikkia soimaan ja tanssia huolet pois. Tanssiminen on siis parhaillaan hyvää liikuntaa, terapiaa ja hauskaa! Liikuntakammoiselle hauskuus on erittäin tärkeä kriteeri, enkä tiedäkään mitään parempaa liikuntamuotoa. Ja täytyy sanoa, että minun "tyylilläni" kaloreita todellakin kuluu.

Kuten mainitsin, tanssiminen vaatii tietenkin musiikkia kaverikseen. Ilman musiikkia tanssiminen näyttäisi aika mielipuolisesta touhulta. Siksi tanssinkin verhot kiinni, ettei kukaan näe, miten hölmöltä näytän. Mikä tahansa menevä musiikki ei kuitenkaan (ainakaan minulle) käy. Biiseissä pitää olla jotain, joka saa liikkeelle. Oli se sitten hyvä biitti tai hauskat sanat tai molempia. Tämän hetken lempparibiisini tanssimiseen ovat YouTube-hitti Family man! ja Maroon 5:n Moves Like Jagger.

Kun löytyy näin paljon hyviä puolia, niin pitääpä tanssia siis joka päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti